Tää päivä meni löhöillessä ja oleskellessa. Nukuin viime yönä vaan muutaman tunnin ja sen kyllä huomas energiatasosta. Vähän väliä haukotus pyrki väkisin ilmoille ja takan lämmittäminenkin tuntui todella haasteelliselta. Tunnin säheltämisen ja erilaisten tekniikoitten jälkeen takkatuli loimusi komeesti ja siitä rohkaistuneena aloin ettiä rakastamiani lapsuuden elokuvia (tietenkin vhs:sinä) ja hetken mietinnän jälkeen käteen tarttui kolme elokuvaa: Pieni merenneito, Pieni merenenneito 2- Atlantiksen salaisuus ja Robin Hood. Elokuvat oli aivan yhtä loistavia kuin edeltävinäkin katselukertoina (elokuvat nähty ainakin 50 kertaa), vaikka tietenkin niitä katsoo aivan uusin silmin tän ikäisenä ku pienempänä.

   Tänään pidin myös seuraa lievästi kuumeiselle pikkuveljelle, joka ei, raukka, jaksanut tehä oikein mitään. Veljeä hoivatessa vahvistui taas se tunne, että haluan tulevaisuudessa lapsia. Lapsen ajatusmaailma on vain jotain uskomatonta, ja se mielikuvituksen ja energian määrä on käsittämätön :D Mutta lapsien aika ei oo vielä, eikä varmaan vielä ainakaan viiteen vuoteen. Lapsi tarvitsee kuitenkin vakaan ympäristön elää ja kasvaa, ja tällä hetkellä oma elämä on aika hajallaan. 

   Välillä haluaisin elää yhtä vaiheikkaista elämää kun elokuvissa olevat hahmot. Rakastuisin, saisin evien tilalle jalat, menettäisin ääneni, opettelisin kävelemään ja tanssimaan yms, saisin miehen rakastumaan itteeni, menettäisin rakkauden hetkellisesti, pelastan rakastetun, saan evät takaisin, pelastan koko valtameren, saan jalat ja pääsen rakastetun luo- kaikki kolmessa päivässä. Aika rankkaa kelle tahansa, mutta toisaalta, palkkiona oisi ikuinen onni ja loppumaton rakkaus. Eiköhän sellaisen eteen tekis kuka vaan mitä tahansa?

   Sankaritarinoita jatkaakseni, nään kultani tänään vieläkin enemmän sankarina kuin eilen. Koska sankari hädässä tunnetaan, vai mitenkäs se menikään. Kulta on ollu tosi ymmärtäväinen ja avulias tänään, kun mainitsin asioista jotka painaa mieltä. Osaa saatoin jopa liioitella, mutta turhautuneena asiat näkee usein vaikeimpina kuin ne onkaan. Taas kerran sain vahvistuksen siitä, että tätä ukkoa en vaiha mihinkään ikinä! En ees tuhanteen kulholliseen vaahtokarkkeja tai satoihin pullollisiin fresitaa. Tän mie piän ja se on vaan ja ainoastaan miun. Se on jännä millasia tunteita yks ihminen voi herättää. Välillä suorastaan kiehun turhautuneena, toisinaan haluan vaan helliä ja pussailla toisen puhki, toisinaan mökötän, koska en saanutkaan kaupasta suklaapatukkaa, toisinaan pelkkä hymy saa sisällä läikkymään. Noh, eipähän voi kyllästyä kun koskaan et tiiä, mitä toiselta voi oottaa! :)

 - All you need is love -